maanantai 2. syyskuuta 2013

Kastekakku tytölle

Hei!

Siitä onkin aikaan kun tätä on taas päivitetty. Paras ystäväni sain pari kuukautta sitten toisen lapsen ja eilen oli tytön kastejuhla. Lupasin tehdä kakun juhliin ja toivomuksena oli kaksi 30h kakkua.

Minulta on aikaisemmin jo tilattu ensi vuoden heinäkuuksi hääkakkua ja ajattelinpa että nyt on hyvä syy kokeilla kerroskakun tekemistä.

Täytteen ohjeen otin Hellapoliisin sivuilta, isommassa on vadelma-valkosuklaa ja pienemmässä mustikka-valkosuklaa. Olen käyttänyt näitä aikaisemminkin ja todennut vaan että nämä on TODELLA hyviä.